1.6.2017

Ennakkonäyttö

Rakennuslupahakemus on tällä hetkellä jo sisällä ja odottelemme mitä tuleman pitää. Ennakkonäyttö rakennusvalvontavirastossa käytiin tekemässä jo maaliskuussa. Pääsuunnittelijamme toki olisi tehnyt ennakkonäytön ilman meitäkin, mutta sanoi että mukaan saa mennä jos haluaa. Ja tottakai olen niin utelias, että halusin mukaan.

Ennakkonäyttö olikin mielenkiintoinen kurkistus Helsingin rakennusvalvontaan. Sinänsä selvisimme vähällä ja mitään mullistavaa ei löytynyt, mutta silti rakennustarkastajan kommentit vetivät miltei sanattomaksi.

Esimerkiksi talon sävytys ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu. Olimme nimittän suunnitelleet talomme valkoiseksi (Tikkurila X619) ja katon sekä räystäiden ja syksytorvien värin tummanharmaaksi (RR23) sekä muutenkin tehosteväriksi tummanharmaata (RAL 7024). Tiedän, että samoja värisävyjä on käytetty monessa muussakin talossa. Rakennustarkastajan mukaan Helsingissä ei kuitenkaan saa korostaa talon kulmia ja valkoinen värikin oli huono. Anteeksi mitä? Tummat syöksytorvet eivät siis käy ja talokin voisi olla mieluummin vaikka harmaa. Jos tontillamme katsoo naapuritaloja, niin ainakin neljässä on kulmat korostettu eri sävyllä. Helsingissä kävellessä melkein joka kulman takana on valkoisia taloja, joissa on harmaat syöksytorvet. Vaihdoimme syöksytorvet valkoisiksi, kuten yläpalkin kuvastakin näkyy. Syöksytorvien ja räystäiden väri ei ollut meille kuitenkaan niin iso asia, että olisimme jaksaneet asiasta enempää vääntää. Talomme väri säilyy kuitenkin valkoisena.

Toinen kulmakarvoja kohottava kommentti tuli esteettömyydestä. Olimme pyrkineet suunnittelemaan kotimme alakerran esteettömäksi ja sellaiseksi että talossa pystyy asumaan helposti kaikissa elämäntilanteissa. Esittelinkin esteettömyyttä ylpeänä, kunnes rakennustarkastaja kysyi: "Miten etuoven kuistille pääsee?" Kuistillemme johtaa muutama porrasaskelma. Kuviin piirretty invaluiskavaraus ei ollut tarkastajalle riittävä, vaan kotiimme pitää päästä rullatuolilla heti, kun talo on valmis. Lähipiirissämme ei ole tällä hetkellä ketään, joka tarvitsisi rullatuolia tai edes rollaattoria normaalissa arjessa. Nyt vaunuikäinen tyttäremmekin osannee jo kävellä itse talomme valmistuessa. Tämän vuoksi vaatimus esteettömästä pääsystä omalle etuovelle tuntui hieman erikoiselta. Ratkaisimme esteettömän pääsyn muokkaamalla maanmuotoa kuistin vierellä siten, että kulkeminen rullatuolillakin on mahdollista. Emme ole siis välittömästi asentamassa tuota pohjakuvissa varauksena näkyvää invaluiskaa.

Muut kommentit koskivat enemmän piirustuksien tarkentamisia sekä palosuojauksia, jotka olivat enemmän sitä mitä etukäteen olin odottanut. Jälkeenpäin pääsuunnittelijamme totesi, että ennakkonäyttö meni odotusten mukaisesti ja mitään suurempaa ei tullut esiin. Huh, täytyy huokaista helpotuksesta. Toivottavasti rakennusluvan käsittelyssä ei enää tule mitään tämän ihmeempää.

4 kommenttia:

  1. Meilläkin mies kävi pääsuunnittelijan kanssa ennakkotapaamisessa. Jännittäviä nuo kommentit, koska tosiaan meille tulossa valkoinen talo jossa tummanharmaat syöksytorvet. :-) Toivottavasti saatte luvan pian, onneksi lupapisteessä on kätevä seurata ja tarvittaessa täydentää.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä aina huikeaa. Meillä oli ensimmäisessä projektissa todella solmuista ko. viraston kanssa... Nyt toisessa projektissa ennakkonäyttö meni paljon paremmin ja keskustelun laatu oli huomattavasti parempaa! Toivottavasti vire jatkuu läpi lupaprosessin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teidän projektissa keskustelun laatu oli parempaa. Meilläkään, ainakaan toistaiseksi, ei ole rakennuslupavaiheessa tullut mitään kovin kummallista. Toivottavasti käsittely saadaan kohta päätökseen.

      Poista
  3. Jään kiinnostuneena seuraamaan projektianne! Me mennään aika samoissa aikatauluissa Helsingissä :) kodinalku.blogspot.fi

    VastaaPoista